Nukkeni mun

Ostin tämmösen punaposkisen pojan, josta oli tarkoitus tulla eläintieteilijä pojan huoneeseen, mutta se ei kelvannut pojalleni. No, kaverista tuli sitten jotain aivan muuta. Siitä enemmän joskus...

En sitten ole löytänyt mukavan näköistä nukkea tilalle. Viime viikolla muovailin Fimosta ja jotenkin käsi lipsahti ihonväriseen massaan. Syntyi Martti, jolla on liian lyhyet kädet, liian lyhyet ja karvaiset jalat, hassut silmät ja nekin väärän väriset. Vaatteiden teko on kauhean hankalaa, mutta onneksi on hyvää liimaa. Kenkiä tämä kaveri kaipaisi. Kooltaan ukko on reilun tulitikun mittainen ja vastaa siis 1:18 -mittakaavassa meidän 7-vuotiasta. Hän on innokas luonnon- ja eläintentutkija ja lemmikkinä hänellä on kilpikonna, yhteistyössä poikani kanssa toteutettu. Eläintietelijän huoneen esittelen paremmin, kun saan sitä kuntoon.

Hassua, miten tämä kaikkien aikojen mittasuhteiltaan epäonnistunein nukke on jo nyt niin tärkeä, se pääsi lastenkin halaukseen heti. Se on itse tehty ja olen siitä lapsenomaisella tavalla hyvin ylpeä. Hih!

Nyt kaikki nukentekijät, silmät kii!