torstai 12. maaliskuuta 2015

Tonttujen talo kasvaa

Olipa se inspiraatio vallan hukassa, mutta eilen, kun kerhossa sain aivan rauhassa katsella ja ihmetellä, asetella ja leikellä niin pikkuhiljaa idea Köllin ja Kerpun talosta valkeni.

Talo on sekoitus tontunkokoisia esineitä ja tavaroita ihmisten maailmasta. Kirjat ovat kuitenkin rakennus- ja sisustusmateriaali nro 1. Runkona toimii Ikean löytöpisteen laatikko. Lisäkerroksia tarvitaan, vaikka aluksi ajattelin yhden huoneen riittävän. Nyt rakennettu kamari on makuuhuone ja siinä on tilaa hoidella löytölapsia.

Kasvihuone oli huono idea, sillä sehän on todella kostea paikka, kun siellä oikeita kasveja kasvaa ja siellä olisi mennyt pilalle kalusteet ja tontut.

Hetken kuluttua pääsen kierrätyskeskukseen. Uusin tonttusilmin!


Kölli miettii paikkaa kärpässienitaululle, joka on hänen aarteensa lapsuudenkodista.


Vauvat nukkuvat toistaiseksi jonkun hyvin, hyvin pienen linnun pesässä. 

Annan täkit ja Pirjon tyyny ovat ainoita valmiina hankittuja esineitä tonttujen talossa. Vielä kaksi vihreää tyynyä on posti tuomassa.

Kerrossänky on tehty kirjojen kansista. Köllin pääty on sininen ja Kerpun punainen. Sängynjalkoina on puutikkuja ja roskiksesta löytynyt pensseli.

Lipasto on rakennettu tulitikkurasioista ja helmistä ja päällystetty ihanaisella mustikkapaperilla.

Rakennushommien lomassa on aikaa leikkiä vähän sisarusten lempileikkiä "Kieritä Kölliä".


Tarina kertoo, että Köllillä ja Kerpulla on vielä sisko ja veli jossain hukan teillä. Toivottavasti he löytävät vielä toisensa.

3 kommenttia:

  1. Ihanaiset peikkoset ja kaunis kotosensa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raija! Alkuahan tämä vasta, mutta ihanaa, kun pääsi taas tekemisen makuun. Kierrätyskeskuksesta löytyi muutama kiva juttu, esittelen ne huomenna.

      Poista
  2. Ihania peikkoja ja heillä ihana koti :) Kerrossänky on ihan mahtava idea, itse olen miettinyt parvea, toteutus tosin on vielä hieman hakusessa..

    VastaaPoista