maanantai 27. heinäkuuta 2015

Eikun

Joskus käy niin, että kun inspiraatio yllättää niin valmista pitää saada heti ja ajatus ei ehdi mukaan tai sitten se oikea materiaali ei osu samantien kohdalle. Näin kävi metsätonttujen talon kanssa. Rakensin sen ensin pahvilaatikkoon, mutta jotenkin projekti ei edistynyt ja loota oli lopulta pölyn peitossa ja tavarat hujan hajan.

Viime viikolla ostin ystävältä Koffin puisen laatikon, joka ei ole elämän kolhuilta säästynyt ja sehän nyt on aivan mahdottoman oikea talo pienille tonttusisaruksille. Poistin laatikosta vanhat liimaukset ja pesin sen Tolulla mökin tuoksuiseksi.


Samalla myös ajatus asumuksen tyylisuunnasta muuttui radikaalisti. Ajattelin alkuun, että tontut ovat keräilleet ihmisten rojua ja rakentaneet siitä itselleen tarpeellista esineistöä, mutta kyllä he nyt aivan kokoisensa ja oikeat kalusteet saavat. Tämä projekti on nyt sekoitus 1:12 ja 1:16 mittakaavaa. Tyylisuuntana iloisen värinen puutarhamökki. Ei yhtään liikaa neliötä eikä turhaa rompetta. Tuota, heh.

Lueskelin viikonloppuna jotain aikakauslehteä, josta löysin mallin puiseen sivustavedettävään penkkiin. Sen toteutin kirjankansipahvista liimaamalla ja maalaamalla akryylivärein. Eilen sunnuntaina teimme tyttärieni ja nukkiskerhokavereiden kanssa retken Forssan lelumarkkinoille ja sieltä löytyi vallan ihania kankaita ja käsitöitä tonttujen mökkiin ja vähän muuallekin. Anna, Tiina, Aila, Christian, Kirsi ja Emma sekä moni muu, jonka nimi ei valitettavasti mieleen jäänyt, kiitokseni teille ihanuuksista. Ja taas kerran jäi moni pieni juttu mielen päälle seuraavia messuja odottamaan.



Tontut saivat lemmikeikseen kaksi pörröistä marsua. Tomppa hoitaa niitä, minkä kerkiää.


Tähän saakka on saatu pieni keittiönurkkaus alulle, hyllyn rakensin jo siihen vanhaan taloon, mutta nyt se sai maalia pintaansa. Työtason päälle ajattelin tehdä irtolieden, mutta tontut taitavat kyllä olla niin raakaravinnon ystäviä, ettei sitä tarvita. Tokko tuossa mökissä sähköjäkään on.


Nyt on vasta yksi tuoli hommattuna. Haastan itseni kolmen tuolin sekä ruokapöydän rakennusurakkaan. Tai sitten ostan ne Christian Lundkvistilta seuraavilta messuilta.


Kerrossänky pienimmille tontuille pitäisi rakentaa tuohon vasemmalle seinälle. Kerppu nukkuu penkillä.


Kyllä nuo näyttävät kotiutuneen vielä vähän keskeneräiseen mökkiinsä.


Loppuun vielä jokunen kuva meidän tyttöjen messuostoksista.







6 kommenttia:

  1. No jopa on hieno loota ja kauniisti sointuvat kirkkaat värit vanhan puun väriin. Ihana projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loota on tosiaan kaunis. Täytyy oikein itseään ihmetellä, kun turkoosi ja keltainen, minulle hiukan vieraat värit tunkevat nyt niin voimakkaasti tähän mökkiin eikä mikään muu sopisi paremmin. :D

      Poista
  2. Onpa ihanan raikkaita karkkivärejä! Hyvä mieli tulee varmasti tämmöisessä sisustuksessa :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Mökkiinhän tulee oikeaa väriterapiaa.

    VastaaPoista
  4. Minä rakastan kaikkia värejä ja ihana värimaailma mökissä onkin! Keittiön yksinkertaiseen mutta kauniiseen tasoon ihastuin heti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kauniista ja kannustavista kommenteista. Pian saan uusia kuvia teille mökistä, joka on edistynyt, joskin kerrossänky puuttuu edelleen. Hankala homma on se.

    VastaaPoista