tiistai 19. huhtikuuta 2016

Paperikaupoilla

Käykö teille koskaan näin, ensimmäinen seinään liimattu tapetti on ihana, muttei ehkä ihan tarpeeksi ihana? Kohta vastaan tulee se täydellinen paperi, jonka tieltä ensin kiinnitetty tapetti revitään kynsin hampain irti. Käykö teille koskaan niin, että työ muuttuu tekemisen myötä vai säilyykö ensimmäinen malli ja pitääkö alkuperäinen suunnitelma? Onneksi en rakenna 1:1 taloa!

Ruutin alakerran tapetti oli olohuonemainen keittiöön ja riiteli vähän lipaston kanssa. Viikonloppuna käväisin Helsingissä, Papershopissa ja siellä italialaisten papereiden telineessä oli se juuri oikea, oranssikukkainen paperi, johon lipaston oranssi vedinkin nyt sopii täydellisesti. Papershop on viehättävä liike muutenkin esimerkiksi muistikirjojen, korttien, teippien ja kalentereiden kaipuuseen, mutta italialaiset, hyvälaatuiset yleispaperit ovat intohimoni.  Ostin tällä kertaa vain yhden arkin, sillä valikoima ehtii vaihtua aina käyntieni välissä ja ensi kerralla siellä on varmasti taas jotain suloista tarjolla.



Näin ollen Ruutin talosta ei tullutkaan ihan niin väritön ja vaalea kuin alun perin kuvittelin. Mihin sitä värimieltymystensä kanssa oikein muuttuisikaan.

Olen aloittanut rakentamaan kattokamaria, johon Ruut saa kylpyhuoneensa. Parvekkeen aitaa mietiskelen, samoin niitä ikkunan pokia. Illalla taas kerhoillaan, ehkä sieltä löytyy vastauksia.

Tervetuloa uusille lukijoilleni! Teitä on kuulkaas jo aika paljon! Olen otettu.

2 kommenttia:

  1. Ai miten herkullinen tapetti! Ihastus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käyn vähän väliä kurkkaamassa alakertaan, sillä tapetissa on kaikki lempivärini.

      Poista