perjantai 27. kesäkuuta 2014

Papanainen remontissa

Lupasin teille kuvia Lundby Papanaisen uudistuneesta ilmeestä. Alkuun on sanottava, että lapset halusivat talosta modernin. Siinä epäonnistuin kyllä täydellisesti. Talosta tuli tai on tulossa varsin värikäs, jopa uskalias, sillä olen käyttänyt sisustuksessa mm. sinistä ja vaaleanpunaista, joita olen parhaani mukaan vältellyt koko ikäni. Kullakin lapsellani on talossa omat huoneet, joista nuoremman tyttären keltainen huone alkaa olla yksityiskohtia lukuunottamatta valmis.

Keltaisessa huoneessa on koristepöllöjä, kuten huoneen haltijalla tosielämässäkin. Matto on kummitädin koukusta ja piironki sekä tuoli omasta lapsuudestani. Ajattelin jo laittaa ko. kalusteet myyntiin, mutta tähän huoneeseen ne sopivat loistavasti. Kirjahylly, sänky ja rahi ovat omatekoisia. Huone on niin ihanan värinen, ehkä onnistunein koko talossa. Huomaa huoneessa seisoskeleva Ari-nukke, joka on ensimmäinen ja vielä hetkisen ainoa nukkekotiasukas. Hän on nimeltään Liisukka, reipas karkkikaupan aputyttö. Tähän lasten ja minun yhteiseen taloon tekee mieli hankkia asukkaat, mutta ihan mitä tahansa hiippareita emme huoli.

Kahvilan olen teille jo esitellytkin. Nyt minusta vain tuntuu, että metsästän jakkaroiden tilalle vanhat Lundbyn puiset, valkoiset tuolit, vaikka siinä menisi kauankin. Kaksi erilaista paria siellä jo onkin.

Talossa suurin osa on itse tehtyä ja keittiöön olenkin varsin tyytyväinen. Siinäkin kalusterunkoina palvelevat puupalikat, joihin olen pahvista tehnyt valeovet ja laatikot. Allas on pieni posliinikippo ja hana on ostettu Nukkelasta. Hella on Lundbyn vanha, Huuto.netistä ostettu ja hiukan maalilla raikastettu. Tässäkin talossa keittiön paikaksi muotoutui ns. eteinen, sillä muille huoneille oli niin kova kysyntä. Jätin keittiön seinät sellaisiksi kuin edellinen omistaja oli ne käsitellyt, mutta rapun tapetoin kukikkaalla tapetilla, josta myös poimin värejä muuhun sisustukseen. Aika monta karamelliväriä siis. Keittiön seinään tulee vielä toinenkin avohylly, jos astioita alkaa löytymään enemmänkin. Jääkaappi mietityttää, oikeastaan en moista rotiskoa keittiöön tahtoisi laisinkaan, mutta ruuat pilaantuvat.  Keittiön vihreät tuolit maalasin niistä joskus kirpparilta löytyneistä sydänkoristelluista, jotka olen aiemmin esitellyt. Pöytä on nukkekotikerhon "toisen roska on toisen aarre" -kasasta.

Pidän kovasti Lundbyn aidoista, vanhoista huonekaluista, mutta Papanaisen taloa ostaessani päätin, että paljon tehdään itse ja kukkaro on samaa mieltä.

Tällä kertaa kuvituksena keltainen makuuhuone ja keittiö, toisella kertaa toisaalta. Koko talon kuvasta näkyy, että alakerta on alkutekijöissään, samoin vanhempien makuuhuone ja olohuone.






2 kommenttia:

  1. Ihana! Voi kun voisi itse muuttaa tuonne :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tervetuloa vain! Kuten sanottu niin asukkaita tämä talo kaipaakin. ;) Meillä on oikea koti remontin syövereissä ja minunkin tekisi mieleni nielaista pienennyspilleri ja hypätä nukkekotiin asumaan.

    VastaaPoista