perjantai 5. syyskuuta 2014

Viikonloppua Henkireiässä

Ajatus Henkireiän tarkoituksesta on kirkastunut!

Talosta tulee se loma-asunto / vanha talo, jota en ole koskaan saanut.
Siellä voi istua kesäiltoina lukemassa myöhään, leipoa raparperipaistoksia kesävieraille, rapsuttaa snautseria, jota en myöskään koskaan saanut. Siellä voi pelailla Afrikan tähteä ja Monopolia ystävien kanssa ja majoittaa siskonpetiin koko serkkulauman. Henkireiässä syödään eriparilautasilta ja aina hiukan liikaa, sillä lomalla ruoka maistuu niin hyvältä. Henkireiän kalusteet on hankittu käytettyinä kirpputoreilta ja sukulaisten nurkista. Tyyliltään ne ovat 60-70 -lukua. Talossa eletään nykyaikaa, mutta mieltymys em. vuosilukujen sisustustyyliin näkyy.

Päätin, etten tee taloon mitään muutoksia tuon olohuoneen lattian lisäksi. Sen suhteen vaihtoehdot ovat lautalattia tai korkkimatto. Jopa makuuhuoneen sininen kokolattiamatto saa olla, sillä Ruotsista matkannut Lundbyn matto sopii siihen hyvin ja Ikean postikorttikuvasta löytyi yhteensopivat värit. Keittiökalusteiksi yritän etsiä sinivalkoisen 70-luvun Lundbyn setin tai vielä vanhemman punavalkoisen Bartonin.

Jokunen pieni juttu taulun lisäksi on jo askarreltuna. Eteiseen tein peilin, jota en - haa, juuri niin - koskaan saanut. Olen malttamaton ja haluaisin hypätä tuohon taloon lilliputtina viikonloppua viettämään!

Aurinkoa viikonloppuusi!

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti